Kallas STT:lle: Suomen matkustus­rajoitukset eivät ole vaikuttaneet maiden suhteisiin – Marinin mukaan työmatka­liikenteen aukaisua pohditaan ensi vii
Eestlased Soomes | 11 Jun 2021  | EWR OnlineEWR
Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoo, että hallituksen on määrä neuvotella ensi viikolla muun muassa Viron ja Suomen välisen työmatkaliikenteen avaamisesta.

Marinin ulostulo on vastaus Viron pääministeri Kaja Kallakselle, joka vetosi perjantaina Helsingin Sanomissa Suomen pääministeriin meriliikenteen vapauttamiseksi matkustusrajoituksista.

Poikkeuksellinen avoin kirje pääministeriltä toiselle on julkaistu perjantaina Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla.

”Hyvä Sanna, pyydän, että pääsisimme yhdessä sellaiseen ratkaisuun, jossa Suomessa työskentelevät virolaiset pääsisivät käymään kotimaassaan”, Kallas kirjoittaa Marinille.

Kallas arvioi, ettei Suomen ja Viron välinen kiista rajaliikenteen avaamisesta ole vaikuttanut maiden välisiin suhteisiin. Hän kuitenkin näkee tilanteessa riskejä.

Hänen mukaansa Suomen ja Viron välinen lauttaliikenne pitäisi avata työmatkailijoille niin pian kuin mahdollista.

Kallaksen mukaan nykyinen tilanne, jossa osa Suomessa työskentelevistä virolaisista on käytännössä joutunut elämään erossa perheistään, on humanitaarinen ongelma.

https://www.hs.fi/politiikka/a...
 
Eestlased Soomes