olen huolissani. Olen kertonut sinulle huolestani aikaisemminkin – Kesärannassa, Portossa, Brysselissä ja myös puheluissamme. Hyvät ystävät ja naapurit voivat kertoa toisilleen kaikesta, iloista ja huolistaan. Toivon, että sinulla on aikaa kuunnella.
Me molemmat olemme pääministerin asemassa ja onnekkaita, ettemme joudu tekemään valintoja kahden tärkeän – työn ja perheen – välillä. Näin sen pitääkin olla. Yhdenkään ihmisen ei pitäisi joutua valitsemaan, mitä pitää tärkeämpänä, perhettään vai työtään. Tammikuun lopulla oli kuitenkin tuhansien virolaisten, joiden perheet ovat Virossa ja työpaikka Suomessa, pakko tehdä tällainen valinta. Suurin osa heistä joutui perheensä toimeentulon varmistamiseksi valitsemaan työnsä Suomessa.
Tuosta hetkestä on nyt neljä ja puoli kuukautta. Nämä virolaiset ovat mukana rakentamassa Suomea, pitämässä huolta Suomesta, siivoamassa Suomea, panostamassa käsiensä ja ajatustensa voimin suomalaiseen hyvinvointiin. Ja jo neljän ja puolen kuukauden ajan lapset tuhansissa virolaisissa kodeissa ovat ikävöineet isiään ja äitejään ja toivoneet heidän saapuvan viikonlopuksi kotiin. Surullisina, sillä odotus on viikosta toiseen ollut turhaa, eikä loppua ikävöinnille näy. Hyvä Sanna, tällainen tilanne ei saisi olla totta 2000-luvun Euroopan unionissa. Neljä ja puoli kuukautta on pienen lapsen elämässä yhtä kuin ikuisuus.
https://www.hs.fi/mielipide/ar...
